Sairastamisen polkua vol1.

Kuva: Pixabay

Olo ei mennyt muutamassa päivässä ohi. Olo muuttui entistä kipeämmäksi. Voimat oli aivan poissa. Makuuhuoneesta keittiöön kävely oli niin raskasta, että täytyi pysähtyä matkalla huilaamaan olohuoneen sohvalle. Aloin seuraamaan sykkeitä aktiivisuusrannekkeesta. Sykkeet laukkasi miten sattui vaikka makasin vaan paikallani. Pystyyn noustessa sykkeet pomppasi korkealle. Muistan kun jonkun kerran sykkeet oli yli 140, kun kävelin hitaasti ja rauhallisesti ulko-ovelta autolle lääkäriin lähtiessä. Työterveydestä en saanut muuta kuin kausiflunssaa ja astman pahenemisvaihetta. Tiesin ja tunsin että nyt on kyse jostain muusta. Hakeuduin yksityiselle. Siellä otettiin verikokeita ja muutamia muita tutkimuksia. Otettiin varalta myös toinen koronatesti. Tunsin kun tällä kertaa testitikku työnnettiin sieraimessani enemmän jonnekin taaksepäin. Ihmettelin kun molemmat testikerrat oli erilaisia, testi otettiin selkeästi eri paikasta molemmilla kerroilla. Edelleen testitulos oli negatiivinen. Minulla ei siis pitäisi kuulemma olla koronaa. Testeihin pitää kuulemma luottaa. 

Yksityisen puolen lääkäri kuitenkin ymmärsi, että jokin minua vaivaa. Otettiin lisää verikokeita mutta mistään ei löytynyt mitään. Tulosten perusteella olin kuulemma terve. Olo oli kuitenkin kaikkea muuta kuin terve. Sairastin koko toukokuun. Jouduin kaksi kertaa hakeutumaan päivystykseen. Ensimmäisellä kerralla henkeä ahdisti niin, etten voinut maata sängyssä ollenkaan. Minulla oli kotona hapisaturaatio-mittari, joka näytti alimmillaan 90%, kun koitin ollla pitkällään. Ymmärtääkseni normaalit lukemat pystyasennossa on yleensä 98-99% ja makuullaan ollessa lukema laskee hieman, mutta ei paljoa.  Koitin nukkua sohvalla puoli-istuvassa asennossa ja siinä happisaturaatiolukematkin oli paremmat. Päivystyksessä katsottiin happisaturaatio, joka näytti lähes normaalia (koska olin pystyasennossa) Kerroin, että se lukema pienenee makuullaan ollessa. Sitä ei kuitenkaan siellä mitattu makuullaan ollessa. Sanottiin, ettei niihin koti-mittareihin pidä luottaa. Sanottiin myös, että pitää olla pystyasennossa. Nukkuminen on kylläkin hankalampaa pystyasennossa. Päivystyksessä sain maata sängyssä, minkä yläosa oli korotettu lähemmäs istuma-asentoa. Siinä oli hyvä olla. Päivystyksessä otettuista testeistä ja tutkimuksista ei näkynyt missään mitään. Olin kuulemma terve. Miksi minulla ei edelleenkään ollut ollenkaan terve olo?

Toisen kerran menin päivystykseen, kun sykkeet oli pidempään koholla. Makasin sängyssä ja koitin nukkua ja sykkeet ravasi 120 molemmin puolin. Päivystyksessä todettiin, että syke on vähän kiihtynyt ja kohollla, ei muuta. Sitten akoi psykologisointi. Kyseltiin onko minulla ollut viime aikoina stressiä tai onko elämässä tapahtunut jotain isompaa. Kyseltiin onko minulla huolia. No ei ole muita huolia, kuin se että mikä minua vaivaa, koska kausiflunssaa tämä ei ole. Lääkäri pohti, että voisiko olla mahdollista että minulla olisi korona negatiivisista testituloksista huolimatta. Piti sitä kuitenkin hyvin epätodennäköisenä, ei kuitenkaan täysin poissuljettuna asiana. Palasin kotiin, koska missään ei mitään ja olen kuulemma terve. Jatkossa en enää hakeutunut sykkeen tai hengenahdistuksen takia päivystykseen, koska koin ettei sieltä saa kuitenkaan mitään apua ja katsotaan että olen turhan takia hakeutunut päivystykseen, kun missään ei näy mitään.

Olin uudelleen yhteydessä työterveyteen, koska sairauslomaani piti jatkaa. Kerroin lääkärille päivystyksessä käynneistä ja hengenahdistuksesta. Lääkäri totesi puhelinsoiton perusteella, että minulla ei kuulemma oikeasti ahdista henkeä, minusta vaan tuntuu siltä. Ahaa? Ja tämän hän voi todeta puhelun perusteella. Huvikseenko minä olen nostanut astmalääkityksen maksimiin ja vetelen avaavaa lääkettä monta kertaa päivässä? Tiesin, etten tule saamaan tältä lääkäriltä mitään apua.

Sairastin koko toukokuun. Ei mikään kausiflunssa kestä näin kauan. Lämpöilyä kesti lähes kuukauden. Kesäkuun alussa koitin palata töihin, tein töitä osittain kotoa käsin. Vaikka istuin vain tietokoneen ääressä ja soitin puheluita, niin välillä piti mennä sohvalle pitkälleen kun sykkeet oli koholla ja alkoi huimata. Olin ehtinyt olla töissä 4 päivää, kun 5. päivänä oli pakko myöntää, että en jaksa edelleenkään tehdä töitä edes kotona, kuinka se onnistuisi kodin ulkopulella. Työni oli sellaista, etten sitä olisi voinut tehdä pelkästään etänä. Oli pakko jatkaa sairauslomaa. Työterveyslääkäri ihmetteli miksi en ole töissä. Takaisin vaan töihin, niin siitä se olo kuulemma paranee. Tiesin kuitenkin etten ole työkuntoinen. Sairausloma jatkui.