Tekstit

Näytetään tunnisteella apuväline merkityt tekstit.

Miksi rupesin käyttämään pyörätuolia?

Kuva
  Kirjoitan tämän tekstin siksi, että tiedän olevan monia long covid (ja ehkä myös me/cfs)-potilaita, joiden toimintakyky on niin huono, että joutuvat päivittäin taistelemaan ja sinnittelemään kovasti arjessaan, mutta eivät välttämättä ole osanneet ajatella liikkumisen apuvälineitä.  Lääkärithän tai kukaan muukaan terveydenhuollossa ei suositellut tai kertonut minulle koskaan, että pyörätuoli voisi auttaa minua. Eihän nyt long covid voi viedä potilaita niin huonoon kuntoon, että tarvitsisi pyörätuolia tai mitään muutakaan liikkumisen apuvälinettä. Eihän? 🤔 Tai sitten voi. Minun täytyi itse ymmärtää, että tarvitsen sen, jotta pystyn liikkumaan kodin ulkopuolella ja voin mahdollisesti ehkäistä vointini menemistä vielä huonommaksi. Lopulta henkilökohtaista apua hakiessa vammaispalvelun työntekijä sitten totesi minulle, että minun kannattaisi ehdottomasti hankkia pyörätuoli. Ja se viime kädessä rohkaisi minut hankkimaan pyörätuolin. Pyörätuolin hankkimisen jälkeen jopa eräs toimi...

Kun sain pyörät avuksi

Kuva
Kuva:Pixabay   Elokuussa 2022 tapahtui muuton jälkeen romahdus voinnissa. Siitä kerroin  täällä . Sen jälkeen minulla väheni todella paljon kodin ulkopuolella liikkuminen, koska se vei aivan liikaa voimia. Pelkästään pakolliset asioinnit kodin ukopuolella vei liikaa voimia. Jouduin nukkumaan ennen asioille lähtöä ja sen jälkeen. Rasitusikkuna ylittyi koko ajan. Joten minun elämä typistyi aika pitkälle kodin seinien sisäpuolelle. Tammikuussa -22 kävin toimintaterapeutilla ja siellä piti mainita asioita, mitkä tuottaa minulle hyvää mieltä. Luonto ja luonnossa liikkuminen oli aikaisemmin tärkeää. Minulta kysyttiin milloin olen viimeksi päässyt nauttimaan luonnosta. Sitä täytyi oikein miettiä. Se oli viime syksynä, kun kävin ottamassa puista ruskakuvia. Havahduin oikein itsekin, että niin..onko siitä tosiaan niin kauan. Hoidin pakolliset asiat kodin ulkopuolella sekä kotona ja mihinkään muuhun ei jäänyt energiaa. Ja kun ei ollut energiaa, niin kaikki ylimääräinen liikkuminen kodin...