Läheisten voima

 

Kuva: Pixabay

Joulu on yhdessäolon aikaa, silloin vietetään aikaa rakkaiden ja läheisten kanssa. Tämän 3,5 vuoden aikana läheisillä on ollut erittäin tärkeä rooli minun elämässäni. Etenkin sellaisilla läheisillä, jotka ymmärtävät ja joilta saan voimaa. Ilman lapsia, miestä, muita perheenjäseniä ja ystäviä en olisi tästä 3,5 vuoden taipaleesta selvinnyt 💗

Lapset ovat olleet se voimia tuova ja myös voimia vievä taho. Teini-ikäisten (joista ainakin toinen on nepsy) lasten vanhempana ja samalla sairastaen tätä sairautta, se ei aina todellakaan ole se helpoin rasti. Mutta lapset ovat myös se syy, joka saa minut taistelemaan byrokratiaa ja terveydenhuoltoa vastaan. Minun on pakko taistella saadakseni itselleni apua, jotta voin toimia vanhempana lapsilleni. Ymmärrän hyvin, kuinka moni me/cfs-potilas uupuu taisteluun, kun kohtaa vaan koko ajan vastustusta, mutta koen, että minulla ei ole vaihtoehtoja. Toki se taistelu vie vaan lisää voimia. 

Mies on oikeastaan se tärkein syy, miksi olen jaksanut tämän 3,5v. Kun ympärillä epäillään, niin mies on koko ajan tiennyt, että kyseessä on oikea sairaus ja olen oikeasti sairas. Kun lääkärit epäilevät ja kieltäytyvät auttamasta, niin mies toteaa, "Etsitään toinen lääkäri". Kun sairastamisen puolivälissä vihdoin sain apua lääkäriltä, joka on toisella puolella Suomea, niin mies ei epäröinyt hetkeäkään, vaan hän oli heti valmis hänen vapaapäivinään ajamaan toiselle puolelle Suomea. Kun jouduin ottamaan pyörätuolin käyttöön ja mietin, että miltä hänestä tuntuu työntää minua ihmisten ilmoilla, niin mies ilmoitti työntävänsä minut vaikka maailmanääriin 💗Mies on nähnyt minut terveenä ja hän on nähnyt minut sairaana. Eihän hänkään kuvitellut parisuhteen olevan minun kanssa tällaista, mutta hän on edelleenkin vakuutellut, että tässä hän pysyy. Yhdessä selvitään tästä ja minä voin luottaa siihen.

Ulkopuolisen on todella vaikea ymmärtää tätä sairautta, mutta olen todella kiitollinen sisaruksistani jotka ainakin yrittävät ymmärtää minua ja sairauttani. Ja ne muutamat ystävät, jotka ymmärtävät ja yrittävät ymmärtää💗Kun minun liikkumiseni kodin ulkopuolella on vähentynyt, niin muutamat ystävät ovat käyneet meillä. Ystävät myös tarjoavat apuaan, vaikka tiedän, että kaikilla on omat arjen kiireet ja huolet. Osa kavereista ja tutuista on valitettavasti myös kaikonnut tai etääntynyt. Näin usein käy, kun ihminen kohtaa jonkinlaisen kriisin. Kaikki eivät pysty asiaa käsittelemään tai hyväksymään. Mutta tämäkin on osoittanut sen, ketkä ovat oikeita ystäviä 💖 Pikkuhiljaa joutuu vähentämään yhtydenpitoa ja luopumaan ihmissuhteista, jotka vie vaan voimia. Jäljelle jää ne ihmissuhteet, joissa sinut hyväksytään sairaanakin ja saat ymmärrystä. Pitäkää kaikki huolta läheisistänne 💗


Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Tarkistan kaikki kommentit ennen niiden julkaisua.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Long covid- ja me/cfs-potilas terveydenhuollossa, osa 1

Kognitiivinen häröily

Joulu nurkan takana