Miten pää pysyy kasassa?

 

Minulta on jotkut kysyneet miten olen onnistunut pitämään pään kasassa näiden vuosien aikana. Sitä olen itsekin miettinyt. Tiedän kuinka raskasta sairastaminen on, kun ei saa apuja terveydenhuollosta ja joutuu taistelemaan saadakseen apua, johon pitäisi olla oikeutettu, kun sairastuu. Läheiset ihmisetkin, puoliso, ystävät, sukulaiset, voivat hävitä ympäriltä. Tiedän myös ja ymmärrän hyvin, miksi osa potilaista uupuu ja masentuu. Kyynistyminenkään ei ole mikään ihme, kun kohtaat koko ajan vastustusta ja epäilyjä, jopa läheisiltä ihmisiltä.

Minun päätä on pitänyt kasassa kaikki ne ympärillä olevat ihmiset, jotka ovat pysyneet ympärilläni ja ovat tukeneet ja tarjonneet myös apuaan. Lasten takia on myös ollut pakko etsiä itselleni apua kerta toisensa jälkeen. Luovuttaminen ei ole ollut vaihtoehto. Olen myös valmis pyytämään ja vaatimaan apua silloin kun on tarve. Jos jostain taholta nousee seinä pystyyn, niin apua on etsittävät toisesta paikasta. Henkilökohtainen avustaja on iso ja merkittävä tekijä, että selviän arjesta lasten kanssa. Se tuo myös henkisiä voimavaroja, kun arki ei ole koko ajan pelkkää selviytymistä.

Jo aiemmin elämässäni olen oppinut iloitsemaan pienistä asioista. Sairastumisen jälkeen pienistä asioista iloitsemisen tärkeys on taas korostunut. Jos en tulisi iloiseksi pienistä asioista, niin arki ei välttämättä tarjoaisi paljoakaan asioita, joista iloita. Koitan myös nähdä asioissa aina positiivisemman puolen. Välillä se on vaikeaa eikä sitä aina löydykään. Mutta yritän ainakin parhaani mukaan etsiä positiivisuutta.

Musiikki on ollut läpi elämän asia, josta saan voimia heikkoina hetkinä. Minulla on tiettyjä biisejä, joita kuuntelen uudelleen ja uudelleen tiettyinä aikakausina elämässäni.Viime aikoina on soinut paljon esim.

Haloo Helsingin Pelikaani. ”Elämä anna mulle se pieni tunne, että selviän tämän elämän. Päällepäin ei voi tietää, mitä ihminen sietää. Mutta selviän tämän elämän. Haluan kivusta irti, haluan häpeästä pois. Pitelen pelosta kiinni, jos se turvaa tois. Mutta pelikaani ei pelkää, se avomereen lentää pää edellä. Katson etäältä kuinka toivo elää.”

Jannika B:n Ihmisenmuotoinen. ”Nyt riittää, että sä hengität. Tää on taas niitä päiviä, kun sun vuori on kiivetä sängystä, etkä otetta mistään saa. Joka suunnasta nousee seiniä, joita ketkään muut ei nää. Miten voisit sen toisille selittää, kun et ymmärrä itsekään. Muistan sen niinkuin eilisen, olin ihmisen muotoinen. Värisevä möykky sohvan nurkassa, sydämen lyöntejä laskien. En voi väittää, että tuntisin oikeeta tapaa, mut tahtoisin näyttää sen. Miten henkilökohtaisen helvetin takaa sä löydät sun oikeuden. Olla ihminen joksi sä synnyit, joka uskois sun unelmiin. Sä tuut tanssimaan vielä sun varjosi kanssa niinkuin yin yang beibi.”

Viivin Mitä näil korteil saa. ”Must tuntuu, et must ei tuu fiksumpaa tai kauniimpaa. Mä en saanu vaikuttaa siihen millaset kortit saan. Vuodet eikä kilsatkaan tee must tän viisaampaa, mut viel voin vaikuttaa siihen mitä näil korteil saa.”

Olen aikaisemmin elämässäni käynyt jo aikamoista elämänkoulua. Tämä sairastuminen ei ollut ensimmäinen isompi kriisi elämässäni. Voin sanoa, että olen selvinnyt paljosta, olen selvinnyt pikkusiskon kuolemasta, homehelvetistä joka silloin vei vähäksi aikaa terveyden, parisuhdehelvetistä, avioerosta. Nämä kaikki tapahtui suunnilleen samaan aikaan tai peräjälkeen. Muutaman vuoden päästä tuli vielä isän kuolema. Yleensä ihminen voi selvitä kovistakin vastoinkäymisistä, kun on samaan aikaan jotain turvaavia ja suojaavia tekijöitä. Tuolloin n. 10 vuotta sitten menetin samanaikaisesti perheenjäsenen, kodin (jonka pitäisi olla terveellinen turvasatama) ja parisuhteen. Kaikki isoja merkittäviä tekijöitä elämässä. Jos edes jokin noista olisi säilynyt, olisin voinut selvitä ilman romahdusta, mutta kun kaikki tuli kerralla, niin se oli silloin liikaa.

Terapian, ystävien ja läheisten avulla selvisin kaikesta tuosta ja vielä on pää pinnalla. Selvittyäni tuosta kaikesta, tiedän, että selviän tästä sairastumisestakin. Minä uskon, että useimmiten asioilla on tarkoituksensa. Aina se tarkoitus ei ole näkyvillä, ja joskus siihen voi mennä kauankin, että tarkoitus löytyy, mutta useimmiten se löytyy. Nyt tuo noin 10 vuoden takainen synkkä kausi on saanut tarkoituksen. Minun täytyi käydä läpi se kaikki ja selvitä siitä voittajana jotta se valmisti minua tähän. Jotta osaan suhtautua siihen, kun sairaus vie työ- ja toimintakyvyn. Jotta pystyn hyväksymään asian ja jatkamaan elämää sen kanssa. Sitä en vielä tiedä, mikä tarkoitus tällä minun sairastumisella on, mutta ehkä sekin joskus selviää. Nyt ei ole vielä sen aika, eikä minun tarvitse sitä miettiä. Nyt keskityn elämään arkea ja elämää näillä korteilla ja tällä voinnilla.