Potilaat eivät ole samanarvoisia

 

Kuva: Pixabay

Kerrankin jossakin lehdessä kirjoitetaan tästä todella tärkeästä asiasta. Satakunnan kansa-lehdessä Anne Niikan Kolumni: Kaikki sairaudet eivät ole samalla viivalla sairausetuuksia jaettaessa

Potilaat ja sairaudet eivät todellakaan ole samalla viivalla sosiaalietuuksien saamisessa. Eikä myöskään hoidon tai kuntoutuksen saamisessa. Suomessa on tilastojen mukaan paljon masentuneita mutta olisi mielenkiintoista tietää kuinka moni heistä on oikeasti masentunut ja kuinka monella on joku muu sairaus, kuin masennus? Kun osatyökykyiseltä evätään kuntoutustuki tai täysin työkyvyttömältä sairauspäiväraha, niin siinä vaiheessa masennus-diagnoosi tulee kuviohin, vaikka ei masentunut olisikaan. Joku saattaa tekeytyä masentuneeksi, jollekin masennus-diagnoosi laitetaan yhteisymmärryksessä lääkärin kanssa. Ainakin osa lääkäreistä on tietoisia vallitsevasta tilanteesta.

Kolumnissa mainitaan sellaisiksi sairauksiksi, joilla ei saa sairauspäivärahaa mm. työuupumus, long covid ja krooninen väsymysoireyhtymä eli me/cfs. Me/cfs-potilaat ovat painineet kyseisen ongelman kanssa jo vuosia ja nyt Long covid-potilaat ovat joutuneet samaan joukkoon. Suomessa on paljon long covid-potilaita ja heitä olisi valitettavasti vielä enemmän, mutta tilastot vääristyvät kyseisen ongelman takia. Muistan viime ajoilta jonkin otsikon, että masennus on lisääntynyt tietyssä ikäryhmässä. Ihmekös tuo?! Samaan aikaan saatetaan uutisoida, että long covid-potilaat ovat vähentyneet, josta vedetään johtopäätös, että long covidiin ei enää sairastuta niin paljon kuin alussa. Kyllä siihen sairastutaan edelleen, ei se ole mihinkään kadonnut mutta osa potilaista päätyy masennus-tilastoihin. Masennus-diagnoosilla he saavat sairausetuutta, johon pitäisi sairastuttuaan ja työkyvyttömänä ollessaan olla oikeutettu. Tosin olen viime aikoina kuullut, että nykyisin ei välttämättä masentunutkaan saa sairausetuuksia. 

Itsekin olen tämän asian kanssa taiteillut. Jossain vaiheessa mietin "otanko" masennus-diagnoosin, jotta saan edes jostain rahaa. Siihen aikaan en saanut sairauspäivärahaa enkä työttömyyskorvausta, koska luulin etten voi olla työnhakijana, kun en ole työkykyinen. Luonto ei kuitenkaan antanut periksi mennä lääkäriin ja "ottaa" väärää diagnoosia, kun tiesin etten oikeasti ole masentunut. Ymmärrän kuitenkin hyvin ihmiset, jotka näin tekevät, koska taloudellinen ahdinko on valtava ja jostain on rahaa saatava. 

Mihin se sitten johtaa, jos me/cfs- tai long covid-potilas kirjataan masentuneeksi?  Sitten ei enää tarvitse tutkia mitään, koska on jo mielenterveys-diagnoosi, ja oireiden katsotaan olevan psykosomaattisia. Potilaalle voidaan määrätä mieliala-lääkkeitä, vaikka ei välttämättä edes tarvitsisi niitä. Jotkut syö, jotkut jättää reseptin käyttämättä. Sitten ihmetellään, miksi lääkkeet ei tepsi. Miten ne voisikaan toimia, kun potilaalla ei ole oikeasti masennusta. Kun tietoihin on kirjattu masennus-diagnoosi, niin seuraavan kerran eri lääkärille mennessä potilasta kohdellaan masentuneena, vaikka oikeasti syy on ihan jotain muuta. Kun potilaalla on masennus-diagnoosi, niin hän ei saa tarvitsemaansa kuntoutusta, vaan hänet saatetaan ohjata psykoterapiaan. Oikeasti en tiedä miten helposti nykyisin edes saa julkisesta terveydenhuollosta lähetettä psykoterapiaan. 

Kun me/cfs- tai long covid-potilaalla on masennus-diagnoosi, niin hän ei saa tarvitsemiaan apuvälineitä, koska masentuneet ei tarvitse pyörätuolia tai rollaattoria. Kyseisten potilaiden on muutenkin vaikea saada apuvälineitä tai oikeanlaista kuntoutusta, mutta masennus-diagnoosin jälkeen se on vielä vaikeampaa. Pahimmassa tapauksessa masennus-diagnoosin omaavalle potilaalle voidaan suositella liikuntaa, koska liikkuminen ja raitis ilma parantaa mielialaa. Ne auttaa monessa sairaudessa, myös masennuksessa mutta me/cfs-potilaalle ja pem-oireista kärsivälle long covid-potilaalle "liike on lääke"-ohjeistus on jopa vaarallista, koska vointi voi romahtaa, jos yrittää pakottaa itsensä liikkumaan pem-oireista huolimatta. 

Edellä mainittu koskee siis sellaisia potilaita, joille laitetaan masennus-diagnoosi, vaikka oikeasti eivät ole masentuneita. Osalla me/cfs- ja long covid-potilaista on oikeasti masennusta ja ahdistusta. On täysin ymmärrettävää, että mielikin sairastuu kun sairastaminen ja fyysiset oireet vaan jatkuu ja tämä meidän hyvinvointiyhteiskunta hylkää sairastuneen ihmisen. Osalla long covid itsessään voi aiheuttaa masennusta ja ahdistusta. Näissä tapauksissa diagnoosikin on tarpeen, jotta saa tarvitsemaansa apua. 

Etenkin long covid-potilaat kohtaavat kahdella tasolla eriarvoista kohtelua sairausetuuksien saamisessa. Ensinnäkin long covid on eriarvoinen monien muiden sairauksien rinnalla ja potilaat jäävät ilman sairausetuutta, joka kuitenkin myönnetään jotain muuta sairautta sairastavalle, vaikka potilas olisi jopa paremmassa kunnossa kuin long covidia sairastava. Toiseksi long covid-potilaat ovat eriarvoisessa asemassa toisiinsa nähden. Osa long covid-potilaista saa sairauspäivärahaa ja/tai kuntoututustukea, kun osalta ne hylätään järjestelmällisesti.

Jos työkyvyttömältä siis evätään sairauspäiväraha, niin hän ehkä yrittää saada sitä masennus-diagnoosilla. Toinen vaihtoehto on ilmoittautua työkyvyttömäksi työnhakijaksi. Tämäkin on piilossa oleva ongelma. Työttömien työnhakijoiden joukosssa on myös paljon todellisuudessa työkyvyttömiä ihmisiä, joille Kela ei vain myönnä sairauspäivärahaa. Mutta se on jo oma lukunsa. 

Lopuksi vielä suora lainaus kolumnista:

"Vakava sairaus on jo itsessään raskasta mutta vielä raskaampaa siitä tulee, jos hädän hetkellä jää tyhjän päälle, koska järjestelmä on rikki. Yksikään potilas ei ansaitse tällaista kohtelua, olipa sairaus mikä hyvänsä."

Suurin osa terveistä ihmisistä on täysin tietämättömiä siitä, kuinka paljon esim. me/cfs- ja long covid-potilaat joutuvat pimennossa taistelemaan oikeuksistaan. Sairausetuudet ovat vain yksi osa siitä. Tämä on valtava epäkohta ja vääryys potilaiden keskuudessa. Kukaan potilas ei toden totta ansaitse tällaista kohtelua.